22.10.2009

Tuplasuklaa moussekakku Ariel- aiheella

Tein tuossa taannoin pikkusiskoni synttärikakuksi Ariel- aiheisen kakun. Neiti ei perinteistä täytekakkua halunnut ja koska vieraita oli 9, päädyin tekemään tuplasuklaakakun marsipaanikuvalla. Pohjaksi kakkuun tuli tavallinen, 4 munan kaakaokakkupohja.









Kakun sivun koristeet ovat temperoitua suklaata, joka on sopivan aiheisissa muoteissa työstetty.

Tuplasuklaa- moussekakku

Pohja:
4 munaa
Sokeria
Perunajauhoja
Leivinjauhetta
3rkl kaakaojauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Voitele ja korppujauhota vuoka.

Ota 3 saman kokoista lasia. Mittaa yhteen lasiin 4 kananmunaa ja viereiseen saman verran sokeria. Mittaa kolmanteen lasiin sokerin kanssa saman verran perunajauhoa ja sekoita siihen 1,5 tl leivinjauhetta sekä kaakaojauhe.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (niin että 8- kuvio pysyy hetken vaahdon pinnalla).

Lisää perunajauho/kaakaojauhe-leivinjauhe seos vähitellen siivilän läpi sihdaten. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasossa n. 35 min.

Leikkaa Jäähtynyt pohja ympyrävuokaan sopivaksi. Kostuta haluamallasi mehulla tms.

Valkosuklaamousse:

1 levy valkosuklaata (vähintään 130, joka vastaa yhtä pandan levyä)
2dl vatkattua kermaa
0,5 prk rahkaa.
4 liivatetta
tilkka (alle 0,5 dl) maitoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Sulata valkosuklaa kattilassa tai mikrossa (sekoittele liedellä kokoajan, mikrossa joka 30 sekunnin välein). Itse suosin mikroa, koska tällöin suklaa ei pala niin helposti, kun sitä pystyy helpommin jäähdyttämään.

Lisää vatkattuun kermavaahtoon puoli purkkia rahkaa. Lisää seokseen hieman jäähtynyt suklaa.

Lämmitä mikrossa maitotilkka kiehuvaksi ja sekoita siihen kuivaksi puristetut liivatteet. Sekoita liivateseos suklaa-kermaan. Kaada valmis seos ympyrävuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä pari tuntia.

Tummasuklaamousse:

1 levy tummaa suklaata
2dl vatkattua kermaa
0,5 prk rahkaa.
4 liivatetta
tilkka (alle 0,5 dl) maitoa

Toimi kuten edellisen täytteen kanssa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen kiinnostunut tietämään, miten toimii muu kuin keksipohja eli kakkusi "kääretorttu" pohja (tai ainakin melko lähellä sitä..:) tämän tyyppisessä kakussa?

Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

Tiituska kirjoitti...

Hei!

Tässä kakussa pohja toimi todella hyvin. Kaikki eivät pidä tuosta keksipohjasta esimerkiksi sen maun(rasvasta tulee joillekin ikävä suutuntuma tai hillo kuultaa liikaa läpi) tai leikkaamisen hankaluuden takia (hankalaa ainakin esim. dominokeksien kohdalla). Tämän pohjan etuna on mielestäni noissa juurikin tuo leikattavuus ja se ettei "ylimääräistä" rasvaa tarvitse lisätä.

Voin kyllä suositella lämpimästi tämän tyyppisen pohjan kokeilemista.

Kun tällaisella pohjalla tekee moussekakun, ei tarvitse kostuttaa pohjaa kovin paljoa.

Ja tämä pohja meni täydestä ainakin ala-asteikäiseen tyttölaumaan :D

Eli rohkeasti vain kokeilemaan! :)