22.10.2009

Laktoositon Appelsiini- Suklaakakku Kaakaoisella sokerikreemillä

Tein ystävälle yllätyssynttäreille kakun. Ohjeistusta en juurikaan voinut etukäteen yllätyksen pilallemeno vaaran takia kysyä, mutta ohjeeksi sain että naiset tykkää aina suklaasta :D

En kuitenkaan halunnut kakkuun pelkkää suklaata ja päädyin siihen, että appelsiinin kanssa ei voi epäonnistua. Jouduin myös kuljettamisen takia pohtimaan, mikä olisi mahdollisimman kestävä päällinen kerman sijaan. Lisäksi joukossa oli allergikkoja siten, että kakusta piti tulla laktoositon. Päädyin sitten sokerikreemiin. Ja tuloksena oli siis












Laktoositon Appelsiini-suklaakakku kaakaoisella sokerikreemipäällisellä

Pohja:
(26 cm irtopohjaiseen ympyrävuokaan)

6 munan kaakaokakkupohja. (Tehty samoin kuin Ariel- kakun pohja). Kostutukseen käytin säilykeappelsiinien liemen.



Suklaatäyte (kakun alempi kerros):

2dl vatkattua laktoositonta kermaa
1 prk laktoositonta rahkaa
1 laktoositon "suklaa" levy (Esim. Brumberg)
vanilliinisokeria maun mukaan

Paloittele suklaa pieniksi hipuiksi. Tähän käy esimerkiksi terävä veitsi, raastinrauta tai juustohöylä riippuen halutusta hippusten koosta.

Yhdistä vatkattu kerma ja rahka ja lisää vanilliinisokeria maun mukaan. Lisää suklaa. Laita täyte ensimmäisen pohjan päälle ja paina keskimmäinen levy tiiviisti täytteen päälle. Kun täytät kakun ympyrävuokaan, eivät täytteet pääse leviämään. Laita jääkaappiin tekeytymään toisen täytteen tekemisen ajaksi.


Appelsiinitäyte (kakun ylempi kerros):

1prk säilykeappelsiineja tai mandariineja
2dl vatkattua laktoositonta kermaa
1prk laktoositonta rahkaa
vanilliinisokeria maun mukaan


Sekoita hedelmät rahka-kermaseokseen ja mausta makusi mukaan vanilliinisokerilla.

Kippaa täyte kakkuun ja paina päällimmäinen levy tiiviisti täytteen päälle. Anna kakun tekeytyä ainakin puoli tuntia kaapissa, mielellään seuraavaan päivään.


Kaakaoinen sokerikreemi 


200g laktoositonta margariinia
6 dl tomusokeria
1,5 rkl vettä
3 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa pehmeä margariini tomusokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vesi ja vatkaa edelleen. Lisää vielä voimakkaasti vatkaten kaakaojauhe.

Helpotin valmiin kreemin levittämistä kakun pintaan siten, että kastoin levitysveitsen kuumaan veteen. Pieni määrä vettä kreemin pinnalla ei haitannut.

Koristeet

Laktoositonta suklaata rouheena

Halutessasi viimeistele kakku raastamalla suklaalastuja kakun päälle.

5 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Onko sokerikreemi tosi makeaa? Onko se ihan syötävää :D enpä ole ennen ajatellutkaan, että sitähän voisi tehdä, kun on vegaanistakin. Saisi vähän vaihtelua kaurakermakakulle. Käykö sokerikreemillä päällystettyyn kakkuun kaikki täytteet? Mietin vain sitä, että jos kreemi on kovin makeaa, täytteeksi sopisi ehkä jokin erityisen raikas, kuten appelsiinitäyte? Tää sokerikreemi on ihan uusi juttu mulle :)Itse asiassa voisinkin napata tämän ihanalta kuulostavan reseptin ja tehdä siitä vegaaniversion ^^

Tiituska kirjoitti...

Sokerikreemi on nimensä mukaisesti tosi makeaa. Sen kaveriksi käy nimenomaan joku raikas täyte, ellei nimenomaan ole ällömakean ystävä. Vegaaniversio onnistuu käyttämällä kasvipohjaista margariinia. Sokerikreemin sijaan voisi myös ajatella ihan voikreemia, tehtynä tuohon kasvipohjaiseen margariiniin. Laitan postausta tuosta voikreemistä, kunhan saan mietittyä jonkin hyvintoimivan ohjeen.

Tiina kirjoitti...

Kiitokset infosta. Täytyy kokeilla vaikkapa isänpäiväkakkuun :)

Tiina kirjoitti...

Täytyi vielä sitä kysellä, että paljonko käytit rahkaa tähän kakkuun? Toisin sanoen minkä kokoisia rahkapurkkeja nykyään myydään? Viimeisimmän rahkapurkin ostosta on kulunut jo tovi. Rahkan muuten korvaan vastaavalla määrällä valutettua(!)maustamatonta soijajogurtia, jolloin maku ja koostumus on hyvin rahkamainen. Ja tartunpa nyt pikku seikkaan. Brunbergin suklaa ei ole "suklaata", vaan se on juuri sitä aitoa oikeaa suklaata. Suklaamaat, kuten Belgia ja Sveitsi pitävät meidän maitosuklaita "suklaina". Heidän mielestään tumma on ainoaa oikeaa suklaata, ja siihen ei missään nimessä saa sotkea maitoa. Suklaa onkin sitä hienompaa, parempaa ja terveellisempää, (kalliimpaakin?) mitä tummempaa se on :)

Tiituska kirjoitti...

Rahkaa menee yhteen väliin 250g. Ja tuosta suklaa-asiasta: Koska Brunbergin tummassa levyssä ei tietääkseni ole ollenkaan kaakaovoita, jota oikea suklaa sisältää, on se tietääkseni suklaan kaltaista valmistetta...Mutta voin olla väärässäkin...