29.4.2011

Mintulla höystetty kaakaoinen kahvikakku

Olen nyt innostunut tekemään pitkästä aikaa kahvikakkuja. Sain käsiini tuoretta minttua, jota en ole koskaan missään käyttänyt. Halusinkin kokeilla, miten sen maku tulisi esiin kahvikakussa. Minttu toi mukavan lisän kakkuun, mutta olisi mielestäni saanut maistua enemmänkin.



 Mintulla höystetty kaakaoinen kahvikakku

Ainekset 

200 g margariiniä
2 dl sokeria
3 munaanippu tuoretta minttua
1 dl perunajauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl vahvaa kahvia kylmänä

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen välillä vatkaten. Pilko minttu hienoksi ja lisää se taikinaan.
Lisää kuivat aineet ja kahvi vuorotellen.
Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin alaosassa noin 50-60 minuuttia.
Anna kakun seistä hetki vuoassa ennen kuin kumoat sen.
Jäähdyt kakkua vuoan tai leivinliinan alla. Näin kakku säilyy mehevänä.
 

Ei kommentteja: