11.12.2009

Makeisia
















Joka vuosi alkaa viimeistään kuukautta ennen joulua pähkäily, mitä antaa läheisille lahjaksi. Kaikilla on kaapit täynnä tavaraa, joten semmoiset lahjat ovat pois laskuista. Tänä vuonna päädyin tekemään konvehti- ja tryffelilajitelmia.

En ollut koskaan aiemmin täytekonvehteja kokeillut ja etukäteen jännitti, tuleeko niistä mitään. Hyvin kuitenkin onnistuivat ja olivat aivan taivaallisen makuisia, samoin kuin tryffelit.

Kaikkien makeisten pintasuklaa on temperoitu ulkonäkö- ja säilyvyyssyistä. Meillä kokeilukonvehdit säilyivät hyvänä useamman päivän. Tosin, ne olisi varmasti syöty jo aiemmin ellei olisi pitänyt varta vasten testata säilyvyyttä :)

Makeisreseptejä kehittelin tänä vuonna neljä kappaletta: Valkosuklaakonvehti nougat täytteellä, tummasuklaakonvehti appelsiinimarmeladitäytteellä, rommitryffeli sekä kookostryffeli. Ajan säästämisen takia konvehtien täytteet ovat valmistuotteita.


Valkosuklaakonvehti nougattäytteellä:


Ainekset:


1 levy valkosuklaata
1rkl valmista nougatlevitettä (esim. lidl:stä)




Temperoi hieman alle puolet suklaalevystä. Kaada temperoitu suklaa muotin koloihin ja valuta ylimääräinen suklaa pois. siisti ylimääräinen suklaa lastalla pois muotin reunoista. Laita pakastimeen 5 minuutiksi.

Lusikoi muotin koloihin nougattäytettä, noin 1rkl per kolo.

Temperoi levyn loppu suklaa. Kaada suklaa muottiin. Siisti lastalla pois ylimääräiset suklaat. Anna jähmettyä jääkaapissa, tai nopeammin valmiiksi saamisen takia pakastimessa. Napsauta valmiit konvehdit irti muotista.

Huom. Jos haluat tehdä konvehtiin täytteen itse, yksi hyvä idea on tehdä suklaaganache haluamastasi suklaasta ja lisätä siihen pähkinärouhetta n. 3rkl.



Tummasuklaakonvehti appelsiinimarmeladitäytteellä


Ainekset:

1 levy tummaa suklaata
1rkl valmista appelsiinimarmeladia konvehtia kohden.




Temperoi hieman alle puolet suklaalevystä. Kaada temperoitu suklaa muotin koloihin ja valuta ylimääräinen suklaa pois. siisti ylimääräinen suklaa lastalla pois muotin reunoista. Laita pakastimeen 5 minuutiksi.
Lusikoi muotin koloihin marmeladia, noin 1rkl per kolo.

Temperoi levyn loppu suklaa. Kaada suklaa muottiin. Siisti lastalla pois ylimääräiset suklaat. Anna jähmettyä jääkaapissa, tai nopeammin valmiiksi saamisen takia pakastimessa. Napsauta valmiit konvehdit irti muotista.

Huom. Jos haluat tehdä marmeladin itse voit käyttää esimerkiksi seuraavaa ohjetta (ohje kirjasta "Koko perheen lahjakirja"):

Ainekset:

1kg siemenettömiä appelsiineja
1l + 2dl vettä
1kg sokeria
2-3 sitruunaa

Pese 1 appelsiini huolella ja leikkaa kuori ohuelti irti. Suikaloi kuori ja laita se kattilaan yhdessä 2dl vettä kanssa. Keitä niin kauan että vesi haihtuu.

Kun kuoret keittyvät, kuori loput appelsiinit ja viipaloi ne. Kaada viipaleet kuoriraasteen päälle kattilaan. Lisää sokeri ja loppu vesi.

Keitä hiljalleen ja välillä sekoittaen 1,5- 2h. Lisää loppuvaiheessa puristettujen sitruunoiden mehu. Kun seos sakenee, se on valmista.


Rommitryffelit

(Tryffelien perusohje on kirjasta "Koko perheen lahjakirja" ja sitä on näihin resepteihin sovellettu.)

Ainekset:

200g kookosrasvaa
1 muna
8rkl tomusokeria
6 rkl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria
2tl rommia tai rommiaromia

Pinnalle:

 1 levy Temperoitua tummaa suklaata.

Sulata kookosrasva ja anna sen jäähtyä haaleaksi. Vatkaa muna ja tomusokeri vaahdoksi (en saanut 8 kuvaa pysymään, mutta ei vaikuttanut mielestäni konvehtien makuun tai rakenteeseen). Lisää siivilän läpi kaakaojauhe.

Sekoita joukkoon vähitellen (n. 7-8 erässä) rasva ja vanilliinisokeri sekä rommi/-aromi. Jatka sekoittamista kunnes seos on vaaleaa, maitosuklaan väristä, ja kiinteää.

Laita tämän jälkeen massa jääkaappiin n. 15 minuutiksi, jonka jälkeen siitä on helpompi muotoilla palloja.

Laita valmiit pallot jääkaappiin n. 2h ajaksi. Temperoi kuorrutesuklaa ja dippaa tryffelipallot siihen. Laita pallot jääkaappiin kunnes suklaa on jämähtänyt tryffelin pintaan.

Kookostryffelit


Ainekset:


200g kookosrasvaa
1 muna
8rkl tomusokeria
6 rkl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl kookoshiutaleita.


Pinnalle:


 1 levy Temperoitua valkosuklaata.


Sulata kookosrasva ja anna sen jäähtyä haaleaksi. Vatkaa muna ja tomusokeri vaahdoksi (en saanut 8 kuvaa pysymään, mutta ei vaikuttanut mielestäni konvehtien makuun tai rakenteeseen). Lisää siivilän läpi kaakaojauhe.


Sekoita joukkoon vähitellen (n. 7-8 erässä) rasva ja vanilliinisokeri sekä kookoshiutaleet. Jatka sekoittamista kunnes seos on vaaleaa, maitosuklaan väristä, ja kiinteää.

Laita tämän jälkeen massa jääkaappiin n. 15 minuutiksi, jonka jälkeen siitä on helpompi muotoilla palloja.

Laita valmiit pallot jääkaappiin n. 2h ajaksi. Temperoi kuorrutesuklaa ja dippaa tryffelipallot siihen. Laita pallot jääkaappiin kunnes suklaa on jämähtänyt tryffelin pintaan.


Pakkaa makeiset kauniiseen rasiaan, ne ilahduttavat varmasti lahjan saajaa.