Hei vaan! Olen hiukan pitänyt leivonnasta tuumailutaukoa, sillä inspiraatio on ollut hukassa. Mutta nyt se teki paluun, joten rattaat pyörii taas :)
Pikkusiskoillani on elokuussa syntymäpäivät ja heille tein yhteiseksi iloksi täytekakun. Olen jo pitkään halunnut kokeilla fudge-kuorrutetta ja koska kumpikaan päivänsankareista ei piittaa kermakakuista, nyt tarjoutui tilaisuus.
Kaikenkaikkiaan itse kuorrute on tähän mennessä kokeilemistani kaulittavista massoista miellyttävin. Pidän sen käsiteltävyydestä, ulkonäöstä ja, mikä tärkeintä, mausta.
Tämän kakun valmistus ei mennyt aivan putkeen. Aloin kompastella jo täytteidenteko vaiheessa. Suunnitelmana oli että tekisin täytteeksi fudge-karkeista ja kermasta ganachen, jonka vatkaan. Kaikki menikin muuten hyvin, mutta vatkausvaiheessa seos juoksettui.
Täytesuunnitelma meni siis uusiksi ja päädyin laittamaan vain vispikermaa marjojen kaveriksi. Hyvää kakku on niinkin, ei aina tarvitse kikkailla! :)
Myös kakun kuorrutusvaihe meni manaillessa. Siitä huolimatta, että massa on sinällään aivan ihana käsitellä, toheloin silti: En ole niin harjaantunut, että osaisin vielä edes apuvälineen (silotuslasta) kanssa tehdä kakusta rypyttömän. Tulos on nyt kuitenkin ihan hyvä harjoitteluksi ja maku ainakin on kohdallaan :)
Puolukka-vadelmatäytekakku Fudge-kuorrutteella
Ainekset:
Fudge-kuorrute:
Kinuskikissan ohjeella
(Tein koko satsin kuorrutetta ja sitä jäi reippaasti yli. Ylijäämästä voi vaikka tehdä koristeita, pastavärein värjäys ainakin onnistuu!)
Pohja:
3 munan sokerikakkupohja lasiperiaattella
Täytteet:
50g puolukoita
50g vadelmia
2dl vispikermaa
Kostutus:
Appelsiinimehua
Valmista kakkupohja ja leikkaa se kolmeen osaan. Kostuta alin täyteväli appelsiinimehulla. Vatkaa kerma ja jaa se kahteen kulhoon. Sekoita toiseen kulhoon puolukat ja toiseen vadelmat. Levitä puolukkatäyte kakun alempaan kerrokseen. Laita keskikerros päälle ja kostuta appelsiinimehulla. Levitä vadelmatäyte kakun päällimmäiseen kerrokseen. Laita kansi päälle.
Kakun kuorruttaminen: vatkaa 1dl vispikermaa ja levitä se kakun pintaan. Kauli fudgekuorrute ohueksi ja toimi muuten samoin, kuin päällystäisit kakkua marsipaanilla. Koristele haluamallasi tavalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Leivontafoorumin kautta eksyin tänne ekaa kertaa. Tosi kivalta vaikuttaa! Paljon olet testannut kaikkea uutta! Tulen käymään uudelleenkin :) Blogissani on kutsu blogitapaamiseen :)
Minne ovat kakkusi kadonneet ? Minä kaipailen oivallisia vinkkejäsi :)
Kaunista tunnelmaa - hyvää Joulua !
Lähetä kommentti