28.5.2010

Mokkapalat

Innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan mokkapalojen tekoa. Löysin pitkästä aikaa toimivan pohjan ohjeen. Itse pidän mokkapaloista, joissa on paksu, pehmeä pohja sekä paksuhko täyte.





Mokkapalat

Ainekset
 
Pohja:

2 kanamunaa
2dl sokeria
4,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
2rkl kaakaojauhetta
1,5dl maitoa
1,5dl öljyä tai sulatettua margariinia

Päällinen:

1pkt tomusokeria
3rkl kaakaojauhetta
n. 10 rkl vahvaa kahvia
8rkl sulatettua voita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vuoraa vuoka (itse käytin 20x28cm vuokaa) tai uunipannu leivinpaperilla. Mittaa ja sekoita keskenään kaikki kuivat aineet. Vatkaa munat ja sokeri pysyväksi vaahdoksi. Lisää munasokerivaahtoon vuoroin maitoa ja jauhoseos siivilän läpi. Lisää vielä öljy.  Sekoita hyvin. Kaada seos vuokaan ja paista uunin keskitasolla 15-20 min. Kumoa ja anna jäähtyä.

Keitä täytettä varten vahvaa kahvia n. 1 kuppi. Sulata mikrossa 8rkl voita. Sekoita kulhossa tomusokeri ja kaakaojauhe. Lisää ensin rasva ja sekoita. Lisää sitten kahvia ruokalusikka kerrallaan siihen saakka, että täyte on hieman juoksevaa, muttei kuitenkaan lirua. Kaada ja levitä täyte pohjalevyn päälle ja koristele halutessasi nonparelleilla yms. Anna seistä jääkaapissa n. 30 min, leikkaa ja tarjoile.

2 kommenttia:

Noora kirjoitti...

Munkin mielestä mokkapaloissa pitää olla paksu pohja, sellanen ohut ja kuiva, hyh! Ja kuorrutetta paljon! :D Hyvältä näyttää tää sunkin yksilö, täytyy itekin tehdä taas lähiaikoina :)

Anonyymi kirjoitti...

Yksinkertaisen hyvää, kahvilla ja kahvin kanssa :-)
Aurinkoista alkavaa kesää!
Terveisin www.nami-hiiri.com