14.2.2010

Ystävänpäivän Suklaa-appelsiinikakku (Epäonnistunut)

Kaikki ei vaan millään aina voi mennä putkeen...Ei etenkään, kun alkaa tehdä uusia kokeiluita. Yritin ensimmäistä kertaa päällystää kakkua kaulittavalla kuorrutteella ja ei se ole ihan niin yksinkertaista kuin joissain ohjeissa se saadaan näyttämään :D
Kommellukset kakun kanssa alkoivat jo eilen, kaupassa kun ostin vispikerman puutteen takia kuohukermaa. Kotiin saavuttuani rupesin paistamaan pohjaa...Minulla oli käytössä aivan uusi silikoninen sydänvuoka, ja en ollut aivan varma,  minkä kokoisen pohjan siihen tekisin. Päädyin sitten tekemään liian ison. Tämän seurauksena pohja tuli yli ja levisi hiukan uunin pohjallekin ennenkuin sain uunipannun alle.



Kommellukset jatkuivat kun aloin leikata kakkupohjaa. Tottakai pohjan jokainen osa hajosi vähintään 7 eri osaan, josta sitten taiteilin pohjia. Täytettäkin tuli aivan liikaa ja vuoan korkeus ei riittänyt, joten minun piti taiteilla leivinpaperista seinät. Seinät onneksi toimivat hienosti :)

Tänään kommellukset jatkuivat kun huomasin, että appelsiinimarmeladitäytteen takia kakku vuotaa ja pahasti. En ollut kostuttanut kakkua, koska osasin vuotamisen aavistaa, mutta eipä sekään auttanut. Pyrin sitten tilkitsemään vuotokohtia siinä vaiheessa, kun levitin kuorrutteen alle tulevaa sokerikreemiä. Tämä näyttikin hetken onnistuvan.

Seuraavaksi aloin kaulitsemaan eilen tekemääni valkosuklaakuorrutetta. Voipaperin avulla kauliminen onnistuikin hienosti. MUTTA...Kun levitin kuorrutteen kakun päälle, huomasin että sitä oli liian vähän, vaikka tein kaksinkertaisen annoksen. Tässä lienee kuitenkin pääsyynä se, että kuorrute jäi liian paksuksi.
Minulla ei myöskään ollut mitään tarvikkeita, joilla koristella repsottavaa reunaa piiloon. Viimeisenä hämäysyrityksenä pistin nuo punaiset sokerimassasydämet. Seuraavaksi suuntaan ystäväni tykö, jossa testataan kakun maku.



Kaulittava/muotoiltava suklaamassa
Ainekset:
400g suklaata
1dl vaaleaa siirappia (jos teet massan tummasta suklaasta, laita reilu desi)
30ml vettä

Sulata suklaa. Lämmitä siirappi kattilassa (älä kiehauta). Lisää suklaa siirappiin, voimakkaasti sekoitaen. Lisää vielä seokseen vesi ja sekoita. Laita kelmu astian päälle tiiviisti ja anna seoksen olla huoneenlämmössä yön yli. Sekoita seos.
Huom! Säilytä kuivassa ja viileässä.



Kommelluksista huolimatta HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!

6 kommenttia:

Kakkukimara kirjoitti...

Aina kaikki ei mene ihan niin kuin on mielessään suunnitellut, kokemusta löytyy....
Tuota suklaamassaa täytyykin kokeilla, en ole koskaan kokeillut. Kauliintuuko se hyvin?

Tiituska kirjoitti...

Hei!

Kauliintuu mielestäni hyvin tuo massa ainakin silloin, kun laittaa kelmun tai voipaperin väliin ja kaulii sitten. Massa alkaa herkästi sulaa, jolloin on kyllä riski, että se puuttuu kiinni alustaan. Tuolla voipaperilla tai kelmulla voi puuttumista ehkäistä siis :)

Anonyymi kirjoitti...

Jos ei mitään koskaan tekisi, niin ei mitään koskaan tapahtuisikaan ! Kaikki haaverit ovat opiksi ja niillä on taipumus muuttua tilannekomiikaksi ! Terv. nami-hiiri

Tiituska kirjoitti...

Näin on nami-hiiri, kaikki kokeilut opettaa jotakin :) Hih, ja nyt alkaa jo hiukan naurattaa, kun tuon kakun kuvaa katsoo :D

Tintsu kirjoitti...

Heippa! Ihana blogi! : ) Saanhan linkittää sinut?

Katja kirjoitti...

Kaikkea sattuu ja tapahtuu kokkailujen lomassa ja niin kai pitääkin,sillä hetkellä ei paljon naurata ja vispilät tekis mieli nakata ovesta ulos kakkuineen päivineen.Myöhemmin voi sit naureskella taas kokemusta viisaampana,tuttu tunne:) Mut hei kakku oli aivan ihanaa ja maku mitä parhain,sait ystävän hyvälle mielelle ja suun makeaksi <3