2.5.2010

Pienen neidin pinkki kerroskakku (vadelma-persikka, mmf)

Sain tehtäväksi pienen neidin syntymäpäiväkakun 3- vuotis syntymäpäiville. Toiveina olivat laktoosittomuus, vaaleanpunainen väri ja vadelmat sisällä. Muuten sain vapaat kädet.







Kevään kunniaksi, ja koska juhliin tulee lapsia, ajattelin että vadelman kaveriksi sopisi persikka. Sisällykseen en halunnut ostaa sekä laktoositonta kermaa että rahkaa, kustannussyistä lähinnä. Ostin niiden sijaan vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, joka olikin tosi namia :)

Kakun päälle tuli vaaleanpunainen vaahtokarkkitaikina. Kakku on ensimmäinen, jonka koskaan olen tehnyt vaahtokarkkitaikinalla. Se oli myös ihka ensimmäinen kerroskakkuni.

Kakun koristeet ovat vaahtokarkkitaikinaa (kirjaimet) sekä marsipaania (kukat, nauhat ja rusetit).

Kakun teko onnistui tällä kertaa loistavasti, huolimatta siitä, että vaahtokarkkitaikina on todellakin työlästä kaulita :D. Taikinaa värjätessä minulla kävi pieni haaveri ja väri jäi epätasaiseksi. Mutta kun kaulitsin sitä, epätasaisuus muuttui kauniiksi marmorointikuvioksi.

Ainekset:

Pohjat:
(20cm ja 26cm ympyrävuoat)

4 ja 8 munan vaaleat sokerikakkupohjat, jotka on tehty lasiperiaatteella. Nyt jätin ensimmäistä kertaa leivinjauheen kokonaan pois, ja pohjista tuli tosi tasaiset ja hyvät.

Paista pohjia 175 asteessa n. 35 min.


Kostutus:

Säilyke persikoiden liemi.


Täytteet:

Iso kakku:

200g pakaste vadelmia
400g persikoita
1 prk vanhanajan vaniljakastike (laktoositon)
4 liivatetta.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike jämäkäksi vaahdoksi.

Pilko persikat pieniksi paloiksi. Ota puolet vaniljakastikkeesta ja sekoita se persikoiden kanssa. Ota kuppiin vajaa puoli desiä persikoiden lientä ja kuumenna kiehuvaksi. Purista 2 liivatelehteä kuivaksi ja lisää ne kiehuvaan persikkaliemeen. Lisää hieman jäähtynyt neste persikka-vaniljakastikeseokseen ja sekoita hyvin. Laita täyte kakun alempaan kerrokseen ja kakku jääkaappiin odottamaan toista täytettä.

Sulata vadelmat. Valuta sulatetuista vadelmista ylimääräinen neste kuppiin ja lämmitä neste kiehuvaksi. Lisää puolet vaniljakastikkeesta vadelmiin ja sekoita. Purista 2 liivatelehteä kuiviksi ja lisää ne kuumaan vadelmamehuun. Sekoita hieman jäähtynyt seos vadelma-vaniljakastikkeeseen ja sekoita hyvin. Laita kakkuun keskimmäinen kansi. Laita kakun ylempään väliin vadelmaseos. Anna hyytyä pari tuntia, jonka jälkeen voit laittaa kakkuun kannen.


Pieni kakku

100g vadelmia
200g persikoita
0,5 prk vanhanajan vaniljakastiketta
2 liivatetta

Toimi kuten toisen kakun kanssa.


Eriste:

Vaniljakreemi (valmista pakkauksen ohjeen mukaan). Tein kakkuja varten n. 3dl:stä jauhetta kreemiä ja se riitti enemmän kuin hyvin kakkujen peittämiseen.


Päällinen:

MMF (kilon satsi)


1kg vaahtokarkkeja (itse käytin Tokmannilta kilon pussissa ostettuja karkkeja)
n. 4-5pkt tomusokeria (osa menee kaulitsemiseen)
8rkl vettä


Sihtaa kulhoon 1 pkt tomusokeria. Laita  vaahtokarkit toiseen kulhoon ja niiden päälle vesi. Kuumenna vaahtokarkkeja välillä sekoittaen kunnes ne ovat sulaneet. Jos aiot värjätä massan, kannattaa väri lisätä tässä vaiheessa. Kaada sulaneet vaahtokarkit tomusokerin päälle ja ala vaivata taikinaa. Sihtaa lisää tomusokeria taikinaan ja vaivaa, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Kelmuta kaksinkertaiseen kelmuun tiiviisti ja anna seistä seuraavaan päivään.


Kelmuta työalusta ja levitä varmuudeksi vielä hieman tomusokeria alustalle ja kaulimeen. Kauli taikinaa, kunnes se on n. 3-4mm paksua. Laita kaulittu massalevy kakun päälle ja silota käsin, tai tasaisemman lopputuloksen saamiseksi kakun pinnan siloittajaa apuna käyttäen. Jätä massaan reunaa n. 1cm, jonka sitten käännät esim. kakkulapion avulla kakun reunan alle.

Näihin kakkuihin kului massaa siten, että isompaan meni n. 400g ja pienempään 150-200g.



Nosta kakut päällekkäin ja tarjoile.

3.4.2010

Beautiful Blogger Award— Huomion osoitus

Sain ihanan huomion osoituksen KakkuKimaralta. Haluan jakaa tämän tunnustuksen edelleen seuraaville blogeille: PampulaNami-hiiriMenninkäisen kolossaRouva Veen kokkaukset ja tietysti myös Kakkukimara   

2.4.2010

Appelsiini-Suklaakakku Marsipaaniorvokeilla

Sain tällä viikolla nopealla varoitusajalla kakkutilauksen. Minun piti tehdä harjoitteluni ohjaajalle seuraavalle päivälle kakku, töihin vietäväksi. Otin haasteen mielihyvin vastaan. Ohjaajani vinkkasi, että hän pitää orvokeista ja sinisestä. Hän myös sanoi olevansa kaikkiruokainen. Aikomuksenani oli tehdä Margarita-Suklaatäytekakku. Kun kävin kaupassa, en löytänytkään Margarita drinkimix pussia. Varasuunnitelmana vaihdoin sitten kakun appelsiini-suklaakakuksi.

Appelsiini-Suklaakakku orvokeilla (15 hengelle)

Pohja
6 munan kakkupohja

Täytteet

1prk flora vispiä
1 iso purkki rahkaa

lisäksi toiseen väliin 200g suklaata ja toiseen 1 prk appelsiinimarmeladia

 Kostuttamiseen käytin mehua

Vatkaa flora vispi vaahdoksi ja sekoita siihen rahka. Jaa seos kahteen kulhoon. Sulata suklaa ja sekoita se toiseen kerma-rahkaseokseen. Laita täyte kakun alempaan väliin ja levy päälle.
Sotke appelsiinimarmeladi toiseen kerma-rahkaan ja laita täyte kakun päällimmäiseen väliin. Laita kansi päälle ja anna maustua ainakin pari tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

Koristele esim. kermalla ja suklaarouheella.

Marsipaaniorvokit

Orvokit tein siten, että otin siniseksi värjätystä, kaulitusta marsipaanista pienellä sydänmuotilla kuviota. Kuviot halkaisin ja pyöristin jolloin sain kukkien terälehdet. Alin terälehti on kokonainen sydän, jota on leikelty veitsellä pienemmäksi ja pyöristetty. Kukan keskellä on litistetty pallo keltaista marsipaania. Kun kukat ovat kuivuneet, voi kynällä piirtää kukkiin yksityiskohtia.

Cappucino-Mansikka Pääsiäiskakku

Inspiroiduin pääsiäisen kunniaksi kokeilemaan pääsiäisaiheisen koristelun tekemistä kakkuun. Lisäinspiraatiota koristeluun sain tilattuani juuri uudet tyllat, mallia kori ja ruoho :) Lisäksi halusin kokeilla hiukan uusia makujakin.
Tuloksena oli:


Cappucino-Mansikkatäytekakku 

Ainekset:

Pohja
3 munan kakku pohja

täytteet
0,5 prk flora vispiä
0,5 prk rahkaa
cappucinojuomajauhetta
mansikkapyrettä
vanilliinisokeria

Vatkaa flora vispi vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka. Jaa seos kahteen kulhoon. Laita toiseen seokseen n. 5 rkl cappucinojuomajauhetta ja sekoita. Tarkista maku ja lisää maun mukaan vanilliinisokeria. Laita täyte kakun alimman väliin ja keskimmäinen levy päälle.
Sekoita mansikkapyre toisen kerma-rahkaseoksen kanssa ja laita valmis seos kakun ylempään väliin. Laita kansi päälle ja anna maustua (jos mahdollista) seuraavaan päivään.

Kuorrutus
1,5 prk flora vispiä
0,5dl vaniljakreemijauhetta
vihreää elintarvikeväriä
suklaamunia
valmiiksi tehtyjä marsipaanitipuja

Vatkaa kerma, lisää vatkauksen alussa vaniljakreemijauhe. Laita kakkuun murureuna. Peitä kakun kansi ohuella kermakerroksella. Pursota kakun sivuun haluamasi pursotukset. Värjää jäljellä oleva kerma vihreäksi. Asettele kakun kanteen tiput ennen kermaa. Pursota ruohotyllalla vihreää kermaa ruohoksi kauttaaltaan kanteen. Lisää valmiiseen kakkuun, ruohon sekaan suklaamunia.

Vadelma-Suklaakakku (Leivontafoorumin kisakakku)

Mulla on ollut tällä viikolla varsin kakkurikas viikko. Sain tehtäväksi yhteensä 3 kakkua. Tämä olikin toisaalta tosi hyvä, sillä leivontafoorumilla on tässä kuussa kisan aiheena täytekakun teko. Nyt oli heti valinnanvaraa, minkä kakun kisaan laittaa. Päädyin laittamaan lopulta tämän kyseisen kakun kisaan mukaan, koska tykkäsin oikeastaan koko lopputuloksesta, vaikka matka lopputuloksen saamiseksi olikin taas mutkikas :D

Tämä kakku meni syntymäpäiville, joilla oli kaksi sankaria: Toinen täytti 11 ja toinen 30.  Toiveina oli, että kakun sisuksista löytyisi suklaata ja vadelmaa, ja että juhlittavien ikä saataisiin numeroina näkyviin. Muuten sain vapaat kädet.

Kakun kanssa kaikki meni hienosti siihen saakka kun olin saanut kermat siloiteltua päälle. Minähän tyhmänä aloin kokeilemaan, joskos saisin kakun sivustaa kiertämään punaisen marsipaaninauhan. Jo vartin jälkeen nauha alkoi valua, mutta ajattelin katsoa miltä se aamulla näyttää.

Aamuun mennessä nauha oli muuttunut todella brutaalin näköiseksi mössöksi (ei ole kuvaa, valitettavasti), joten otin sen sitten pois ja aloin kuumeisesti miettiä millä peitän vahingot. Tässä vaiheessa kakun toimitus aikaan oli aikaa neljä tuntia.

Minulla ei tietenkään ollut suklaata tai tarpeeksi strösseliä kakun peittämiseen. Onneksi minulta löytyi kolmea väriä sokerihelmiä. Päätin sitten uhallani koittaa, saanko niillä seinämän peitettyä ja peittyihän se. Kakkukin valmistui varttia ennen toimitusta :)










Tässäpä vielä reseptiä:



Vadelma-Suklaatäytekakku(15 hengelle)


Ainekset

Pohja(6 munan)

1 lasin mitta kananmunia

1 lasin mitta sokeria

1 lasin mitta vehnäjauho-perunajauhoseosta

1tl leivinjauhetta


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Ota kolme samankokoista lasia. Mittaa yhteen lasiin kananmunat, toiseen samanverran sokeria ja kolmanteen vehnä- ja perunajauhoja (suhde puolet ja puolet) saman verran verran kuin sokeria on. Sekoita jauhoihin 1tl leivinjauhetta.

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää jauhoseos siivilän läpi munasokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 35 minuuttia. Anna jäähtyä, kumoa ja leikkaa.

Huom! En kostuttanut kakkua millään, sillä vadelmista tuli nestettä ja kakku sai maustua seuraavaan päivään.


Täytteet

Alempi kerros

0,5 prk flora vispiä

250g rahkaa

200g suklaata

(vanilliinisokeria)


Ylempi kerros

0,5 prk flora vispiä

250g rahkaa

200g pakastevadelmia

2 liivatelehteä

(liivatteiden nesteeksi vadelmien mehu)

(vanilliinisokeria)


Huom. Kakku kannattaa täyttää käyttämälla apuna irtopohjavuoan seinämiä. Näin kakusta tulee mahdollisimman tasainen, eikä vadelmamoussekaan valu ennen hyytymistään karkuun.


Vatkaa flora vispi ja sekoita joukkoon rahka. Mausta makusi mukaan vanilliinisokerilla. Jaa seos kahteen kulhoon. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Sulata suklaa ja lisää se toiseen kerma-rahkaseokseen. Sekoita voimakkaasti. levitä täyte ensimmäisen kakkupohjan päälle. Laita keskimmäinen levy päälle ja kakku jääkaappiin odottamaan toisen täytteen valmistumista.

Sulata vadelmat ja ota mehu talteen. sekoita vadelmat toisen kerma-rahkaseoksen sekaan. Kuumenna mehutilkka kiehuvaksi. Purista liivatelehdet kuivaksi ja sekoita ne mehutilkkaan. sekoita liivateseos kerma-rahka-vadelmaseokseen ja sekoita hyvin. Laita täyte keskimmäisen kakkulevyn päälle ja laita jääkaappiin hyytymään ilman kantta. Anna hyytyä pari tuntia, jonka jälkeen voit painaa kannen paikoilleen. Anna maustua mahdollisuuksien mukaan seuraavaan päivään.


Kuorrutus

2prk flora vispiä

0,5dl vaniljakreemijauhetta


Koristeeksi

Haluamasi värisiä sokerihelmiä

Marsipaanikukkia

Marsipaanikirjaimet


Vatkaa floravispi, johon on vatkaamisen alkuvaiheessa lisätty vaniljakreemijauhe. Laita raapan avulla kakkuun murureuna, joka estää varsinaista kuorrutusta pilaantumasta murusten takia.

Levitä kermaa reilusti kanteen ja hiukan vähemmän kakun sivuille. Tasoita.

Kannen koristeet on tehty marsipaanista liljamuotin ja pienenpienen kukkamuotin, sekä numeromuotin avulla. Pienten kukkien keskustana on sokerihelmet ja liljojen heteet ovat spaghettia ja koristelugeeliä.

Asettele kakun sivuun haluamasi värisiä helmiä sopiviksi muodoiksi (esim. raidoiksi). Helmien asettelussa kannattaa käyttää apuvälineenä esim. tulitikkua.